sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Peikko-lohku

Seuraava lohikäärme, jonka teille esittelen, on Peikko.

Peikko on tehty taikataikinasta. Sen siivet ovat niin isot, että painopiste tuli aika taakse. Laitoin siipiin mahdollisimman vähän kipsiä, mutta silti Peikon etujalat ovat ilmassa.

Oma bacardini (:

"Peikko on ystävällinen uroslohikäärme, joka puhuu yleensä arvoituksin. Tämän takia Peikon kanssa juttelu saattaa olla hyvinkin hämmentävää, eikä kunnon keskustelua yleensä synny. Peikko ei kuitenkaan välitä, etteivät muut lohikäärmeet oikein ymmärrä häntä. Yleensä uros vain naurahtaa ja lähtee lentoretkelle harvinaisen suurten siipiensä lennättämänä."

torstai 8. syyskuuta 2011

Lohikäärme Viima

Vuonna 2009 tehtailin lohikäärmeitä. Niitä on kertynyt toista kymmentä ja ajattelin laittaa kuvia esille.

Tässä ensimmäisenä on Viima, kokonaan kipsistä tehty lohikäärme. Viiman takajalat on ilmassa, koska se on keskellä laukka-askelta. Siivenkärjet ovat kaukana edessä antamassa lohikäärmeelle tasapainon. Valitettavasti muutossa Viima oli varmaankin puristuksissa, koska sen siivet ovat taipuneet sen verran, ettei se enää kestä pystyssä.

Valitsin kipsin taikataikinan sijaan, koska kipsi on kevyempää. Näin sain lohkun takapään pysymään kevyenä, jolloin siipiin ei tarvinnut kasata kymmeniä kipsikerroksia.

"Viima rakastaa juoksemista yhtä paljon kuin lentämistä. Hän on mieluummin yksinään kuin lauman kanssa. Usein tämä tyttölohikäärme jopa saalistaa yksin, sillä hän nauttii nopeampien eläinten jahtaamisesta kuin muu lauma yleensä saalistaa. Vaikka Viima viettääkin päivät yksinään, hän palaa illalla lauman luo nukkumaan. Joskus hän saattaa jopa sallia nuoren lohikäärmeen nukkua vieressään."

Aion vielä julkaista ohjeet, kuinka olen tehnyt lohikäärmeitä. Jos joku vaikka innostuu itsekin näitä tekemään.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Paperipaketti

Edellisen postauksen kortin koristepaperit on siis ostettu Suomalaisesta Kirjakaupasta. Aivan ihania papereita, mutta minusta pakkaus oli erittäin harhaanjohtava. Muoveissa pakkaus näytti tältä:

 Pakkauksen päällä olevat pikkupaperit näyttävät minusta siltä, että "katso, meidätkin löydät paperien joukosta!" Ja näiden pienten paperien perusteella minä ostinkin tämän pakkauksen. Pakkauksia on siis eri väriryhmän papereista (musta/valkoinen, sininen, violetti, kulta...) ja kussakin väriryhmässä oli useita erilaisia pikkupaperien kokoelmia.

Oli siis varsin yllättävää, kun paketista löytyikin tällainen valikoima papereita:


Nättejä nämäkin tietysti ovat. Olisin vain halunnut tuota köynnöspaperia koko aanelosen täydeltä...

torstai 1. syyskuuta 2011

Syntymäpäiväkortti

Tein sitten askartelublogin. Ja ihan siksi, että tekemäni synttärikortti oli niin mahtava, että haluan näyttää sen kaikille.

Tässä se kortti siis on:

 Huomasin onnittelutekstin kirjoittamisen jälkeen, että rusetin keskelle sopisi hyvin timatti. Ja kyllähän se viimeisteli rusetin:


Käytin kortissa Suomalaisesta Kirjakaupasta ostamaani paperisettiä, jossa on 18 erilaista paperia. Liimasin A5-kokoiselle keltaiselle kartongille valkoisen paperin pohjaksi ja siihen päälle sitten koristepaperit. Nauhan laitoin ensin väärin päin: rusetti oli yläpuolella. Nauha siis irti ja roskiin. Onneksi liima oli vielä tuoretta. Uusi nauha tilalle, ja nyt osasin taittaa kulmatkin samansuuntaisesti. Toivottavasti vastaanottaja pitää kortistaan!